Keravan vaakuna vanhan kauppalantalon seinässä. Hieman on ajan hammas tätä hienoa nikkarinkruunua purrut.

Mikäli työmarkkinoiden ovet eivät seesamia hokemallakaan aukene, työtön alkaa pikkuhiljaa kolkutella pitkäaikaistyöttömyyden portteja. Sitä ennen on vielä muutama ajallinen etappi, kun valtio ja kunnat alkavat tukea jalan oven väliin saamista rahallisesti.

Itsellä yksi näistä etapeista tuli elokuun alussa täyteen, kun mittarissa seisoi ensimmäiset puoli vuotta työttömyyttä. Kotikunnassani Keravalla tämän rajapyykin ohittaminen tarkoittaa oikeutta kuntalisään. Kun ensimmäisen kerran bongasin mahdollisuuden Keski-Uudenmaan Duuniportaalista, olin ihan että mitvit. Kuvittelin, että kuntalisä on tukimuoto, joka on tarkoitettu alle esikouluikäisten lasten kotihoidon tukemiseen.

Myös työttömän kohdalla kuntalisä on kuntakohtaisesti päätettävä etuus, jonka saamisen ehdot hieman vaihtelevat kunnittain. Valitettavasti kyse ei ole mistään universaalista vipuvarresta, kuntalisää voivat saada vain omaan kotikuntaansa työllistyvät.  Harmi – työmarkkina ei täällä radanvarsikunnassa yhteiskuntalan korkeakoulutetulle varsinaisesti mitään parastaan tarjoa.

Vakavasti ottaen, kotikuntaan työllistyminen olisi erittäin käytännöllinen vaihtoehto.
Reissutyötä tekevän puolison ja kouluikäisten lasten kanssa elämä on ollut yhtä sovittelua, johon kahden tunnin päivittäinen pendelöinti ei ole varsinaisesti sitä kaivattua helpotusta tuonut.

Tällä hetkellä tavoittelemani tyyppiset työpaikat on vaan kotikaupungissani kiven alla, oli sitten oikeus Kerava-lisään tahi ei. Tsäänssit tietysti kasvaa, että nyt joku kävis pokaamassa. 500 eukkaa kuussa tarjottu!

P.S.
Toinen rahallinen tukimuoto vielä pidempään työttöminä olleille on palkkatuki. TE-toimiston myöntämä tuki on maksimissaan 1400e/kk. Tukea voi saada esimerkiksi siitä syystä, että palkattavan työttömyys johtuu ammatillisen osaamisen puutteesta. Ei ehkä sellainen vipu, mistä haluaisi heti ensimmäisenä käydä vetelemässä.